lauantai 25. heinäkuuta 2015

#11 Viimeviikkojen kuulumisia [CF - leiri & ECPCRB eventing]



Tässä tulee siis kahdesta eri "tapahtumasta" yhteispostaus, eli viimeviikonlopun (17.-19.7.) kht Crendeyn & kht Florain yhteisleiristä sekä tämän päivän (25.7.) ECBCRB Eventing -kenttäkisoista.

Viimeviikonloppuna minä ja (instagramissa) khtFlorai pidettiin yhteisleiri, jossa oli siis 8 leiriläistä +me eli yhteensä 10 tyttöä valtasi siksi viikonlopuksi meidän Vierumäen "kakkostalon". Mun äiti oli myös mukana valvojana ja kokkina, ja mun koira, joka oli muuten vaan häiritsemässä.

Kaikki leiriläiset oli koolla siinä neljän maissa iltapäivällä, ja heti viimeisten tultua aloitettiin tilojen ja heppojen esittely, sekä otettiin hoitsutoiveet yms. Oli kiva huomata että melkein heti porukka jo tutustu toisiinsa eikä kukaan jäänyt ulkopuolelle. :) Sille päivälle olikin sit enää leikkitunti ja estetunnit sekä "yllätysohjelmaa". Kuten varmaan arvaatte, se oli leirikaste. :--D Leirikaste suoritettiin illalla, ja ilmeisesti kaikki tykkäsi, oli ainakin tarpeeks ällöttävä kuulemma. :--D

Leikkitunti





Lauantaina aamupalan jälkeen lähdimme kävellen läheiselle rannalle uimaan. Tiivistettynä lauantaihin kuului koulutunnit kahdessa ryhmässä, kauppareissu, leirikisojen kouluosuus, match show, yömaasto ja leffailta.

Match Show






Sunnuntaina oli vielä leikkitunti ja leirikisojen esteosuus. Niiden välissä ja jälkeen oli chilliä vapaa-muotoista ohjelmaa. Leirikisojen perään oli ruokailu ja sen jälkeen porukkaa alettiin pikkuhiljaa jo hakemaan. Viimeiset lähtivät siinä 17 jälkeen jolloin mä ja khtFlorai alettiin siivoilemaan ja pakkaamaan kamoja.

Mulla jäi tosi hyvä fiilis leiristä, ja oli kiva saada positiivista palautetta leiristä! :) Kaikki oli ilmeisesti viihtynyt eikä kukaan lähtenyt itkien kotiin joten olemme siinä kohtaa saavuttaneet tavoitteemme! :)


Siirtykäämme sitten tämän päivän ECPCRB Eventing -kenttäkisoihin. Itse osallistuin siis Pronze Trophyyn, jossa oli kolme osakoetta, niinkuin kaikissa muissakin. Ensimmäisenä oli rataeste (50-60cm), kouluosuus (VaB) ja maastoesteosuus. En ollut kovin tyytyväinen omiin suorituksiini, ja se jäi ärsyttämään mua. En muuten saanut virhepisteitä paitsi esteen pudotuksesta, mutta se johtui vain omasta huolimattomuudesta. Kouluosuudessa menin mielestäni aika tönkösti, ja olisin pystynyt varmaan vähän parempaankin, mutta olen tyytyväinen että vedin sentään puhtaan radan.











Lopuksi oli maastoesteosuus ja se oli kyllä paras! Maastoesteet oli niin hyvin tehty ja sai juosta aikaa kiinni ja aah, se oli vaan niin kivaa! Lisäks se oli erilaista ja uutta, kun koulu- ja esteluokat on niin yleisiä niin niihin alkaa pikkuhiljaa kyllästymään. Ehdottomasti meen tulevaisuudessakin kisoissa maastoluokkiin jos sellaisia vaan tulee vastaan!

Kisat oli mun mielestä tosi panostetut ja hienot, en ainakaan itse huomannut mitään säätöä järjestäjien puolella tms. Mulle jäi vähän kuitenkin huono maku suuhun omien suoritusteni takia, mutta se nyt johtui vain ja ainoastaan musta. Oon kai vähän liian itsekriittinen muutenkin, tai niin mulle sanottiin. ':D







tiistai 14. heinäkuuta 2015

#10 Tallinnan ostokset


Perjantaina tulin ratsastusleiriltä ja sunnuntaina lähdettiin extempore Tallinnaan. Eilen tultiin, ja mulla oli tullessamme puolityhjä matkalaukku nyt ihan täynnä sekä sen lisäks kaksi muovipussia. 

Sunnuntaina saavuttuamme kävimme shoppailemassa, Spa'ssa ja illalla syötiin hyvä illallinen. 

Maanantaina pääsinkin sitten ensimmäistä kertaa Tallinnan kangas- ja tilpehöörikauppoihin, joita oli kehuttu paljon. Odotukset oli korkealla, ja molemmat kaksi kauppaa joissa kävin, täytti kyllä odotuksensa.



Ensimmäisenä kävin Karnaluksessa, josta tarttui ketjuja, lukkoja, nuppineuloja, lankoja, strasseja ja sakset. Olin ihan innoissani sisälle tullessani, Karnalus oli niin iso ja täynnä kaikkea hyödynnettävää keppareihin! Otin ketjuja aika reilusti, niin riittävät pidemmäksikin aikaa. Lisäksi siellä oli aika edullista, ainakin verrattuna siihen Suomen kauppaan, josta yleensä ostan tilpehöörit ja langat yms..


Sen jälkeen menin Abakhan Fabrics'iin, josta mukaan tarttui n. 10 metriä kangasta. :D Nappasin sieltä harmaata- ja pinkkiä fleeceä, sillä just noita sävyjä en oo nähny Suomessa. Lisäks ostin vielä tuollaista 'ruutukangasta', joka ei siis ole fleeceä. Sain idean siellä että minkälaisen loimen tuosta teen, siks nappasin senkin mukaan.


Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä, ostin kahta eri velboaa (kesk. & oik.) sekä vasemmalla olevaa todella velboamaista pehmokangasta (?). Velboaa tulin tuolta hakemaankin, ja olen tosi tyytyväinen noihin, vaikken mitään ruskeaa yms. löytänytkään. Tosin kiersin paikan tosi nopeasti, enkä ehtinyt sen tarkemmin etsimään ettei myöhästytty laivasta mun takia.

Reissu oli tosi kiva, ja oli kiva päästä nyt kesällä edes jonnekin ulkomaanmatkalle, vaikka ei Tallinna mikään ihmeellinen olekaan. Jouluna ollaan mahdollisesti lähössä pidemmälle matkalle & kauemmas, joten tuskin enää ennen sitä ollaan mihinkään lähdössä. Kankaiden ja tilpehöörien lisäks sain myös käsi- ja puhdistushoidon sekä manikyyrin, kun viimeks kävin tollasissa varmaan 2 vuotta sitten Thaimaassa. Samalla myös mun hiukset tasotettiin ja lähti 7cm, joka on ihan liikaa mulle, kun oon tottunu siihen kahteen senttiin.

Viimepostauksesta onkin muuten aikaa, ei oo vaan ollut mitään postattavaa. Ensviikonloppuna on mun ja kht Florain yhteisleiri, joten seuraava postaus liittyykin varmaan siihen!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

#9 Keppihevosten SM-kisat 2015!

c) @khthumu

Perjantaina suunnattiin Tampereelle kht Florain ja äitini kanssa yöksi hotelliin ja sieltä sitten seuraavana päivänä vuoden suurimpiin keppihevoskilpailuihin Suomessa, Sm-kisoihin.

Hotellista jäi tosi hyvä fiilis; tosi hieno, niin hotellihuoneet kuin aulakin. Saavuttiin sinne vasta puoliyhdeksän, mutta silti ehdittiin tehdä kaikkea ja meillä oli Florain kanssa tosi hauskaa. :) Syötiin myös illalla hotellin ravintolassa hyvä illallinen, ja sen jälkeen mentiin kahdeltatoista yöllä katsomaan Tampereen maisemia hotellin 25 - kerroksesta. Illalla hotellihuoneessa tein vielä yhdelle myyntihepalle suitset ja Floraikin sai tehtyä vaikka mitä.


c) Viltsuh.

Lähdimme aamiaisen jälkeen hotellilta kahdeksan aikoihin ajamaan kohti messukeskusta jossa Sm'it tänä vuonna pidettiin. Saavuimme paikalle suunniteltuamme myöhemmin mutta onneksi ajomatka oli lyhyt. Sm-kisoihin osallistuville ja myyjille oli eri sisäänpääsyjono ja infopiste kuin pelkille messuille tuleville mutta Sm-kisoihin jonottavat pääsivät tosin myös messualueelle, siitä plussaa. Jouduimme kuitenkin jonottamaan n. puolituntia, ja jono liikkui toodella hitaasti. Ymmärrän tosin, että osallistujia oli paljon jonossa, ja tiskillä he joutuivat vielä täyttämäänkin jotain papereita. 

Kun pääsimme sisälle, kiiruhdimme valmiiksi laitetuille myytäviä varten oleville pöydille johon aloimme purkamaan myytävää. Myytävät meni tiuhaan tahtiin, ja kaiken sain myytyä. :)

c) Viltsuh.

c) @khthumu

Itse en tänävuonna kisannut, vaikka mieli ois tehnyt kun katselin sivusta miten muut hyppeli niitä houkuttavan näköisiä ratoja. Enskerralla sitten. 

Mutta vaikken kisaamaan päässytkään, mulla oli kuitenkin tosi hauskaa kavereiden kanssa. Tutustuin myös moneen ihmiseen paremmin, myös niihin ihan uusiinkin tuttavuuksiin! :) 

c) Viltsuh.

c) Viltsuh.

c) Viltsuh. 
Näyttelyiden palkintojenjako.

Katottiin vielä koulumestaruus, ja sit lähettiin Florain kanssa kiertämään kunnolla hevospuolta messuilla. Myyntikojuja siellä riitti (toisinkuin ruokapaikkoja..) ja mulle mukaan tarttuikin vain vaaleanvihreä raippa (koska sopii mun ja vuokrikseni väreihin ;'D) ja uudet hanskat. Pian sen jälkeen, n. kuuden aikoihin lähdettiin ajamaan kohti kotia. Matka tuntui menevän nopeasti vaikka sitä olikin n. 2,5h ja melkein suoraan kotiin päästyäni menin nukkumaan, rättiväsyneenä. :D

Oli kyllä mahtava viikonloppu, toivottavasti mut näkee vielä vuoden 2016' Sm'eissä! :) Näissä oli kyllä tosi suuri ero vuoden 2013 Sm'eihin verrattuna, keppariharrastus kyllä kasvaa kovaa vauhtia, ja sen näkee kasvaneesta osallustujien määrästä näiden viimevuosien aikana ! Ja kiitos muuten tuhannesti Viltsuh.'ille ja @khthumu 'lle (instagramissa), jotka annoitte mun käyttää näitä kuvia, ilman näitä ei mun osalta ois postausta tullut eli kiitos teille! :')






sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

#8 Helmyn kisat 15.3.


Osallistuin ihan extempore päivä ennen kisoja noihin kisoihin, ja hyvä että tulinkin sillä nää kisat voitti kyllä sellasen päivän mitä se ois muuten ollut. :D Olin siis Helmyn kisoissa mukanani Dana ja Bono. Danaa en olekaan täällä blogissa esittänyt, mutta instassa se on näkynyt, joten varmaan suurin osa sen tietävätkin.


Mutta kuitenkin, osallistuin Bonolla kahteen esteluokkaan ja Danalla kahteen koululuokkaan. Nämä olivat tosiaan Danan ensimmäiset kisat, ja hyvin se niistä suoriutukin! Danahan tulee siis olemaan kouluponini, ja voitimme Danan kanssa HeC'n ja Kurin (jonka muuten vedimme improna). Bonolla sijoituttiin ykkösiksi ristikkoluokassa. :)



Ja kuten kuvista saattaa huomata, kisapaikka oli sama kuin viimekisapostauksessa, mutta näillä kuitenkin oli eri järjestäjät. Näitä kisoja olisi ehkä voinut suunnitella vähän paremmin, mutta ihan ymmärrettäväähän se on ettei kaikki aina mene nappiin, varsinkin kun nämä taisivat olla järjestäjän ensimmäiset kisat. Mutta kuitenkin, kivat kisat oli!


lauantai 21. helmikuuta 2015

#7 kht Credeyn kisat 21.2!


Oon nyt reipas ja teen tän postauksen jo tänään, kisapäivänä. Eli tosiaan tänään olin kht Credeyn (ei Crendey, ei siis ollut mun kisat) kisoissa Bono mukana. Kun paikanpäälle saavuin, yllätyin todella suurta ihmismäärää, haha! :D Olin siellä siis suurimmaksi osaksi Karolinan (instassa @secretariaat) ja Selman (@lehtikaruselli) kanssa, mutta myös monelle muulle siellä puhuin, ja ehdottomasti haluaisin tutustua moneen niistä paremmin !





Oli ihan superkivat kisat, mulla ainakin oli tosi hauskaa ! Olin myymässä, mutta pariin luokkaankin menin. Ne tais olla vaan ne kaks pienintä, koska en uskaltanu noin talviaikaan siellä kovin korkeita hyppiä, vaikkei kenttä niin jäinen ollutkaan. Mulla ei muuten ole musta tuolta kisoista yhtään kuvaa, enkä edes halunnut ottaa niitä ja muutenkin kuvaaminen jäi aika vähäksi, enkä kenenkään suorituksista ottanut yhtäkään kuvaa omalla kamerallani.. :D





Olin jo todella unohtanut miten kivaa kepparikisoissa on, vois kyl oikeesti alkaa käydä tollasis taas enemmän niinku pari vuotta sitte ! :D Kunhan vaan sais taas treenailtuu "vähän" noita askelia paremmaks ja muutenkin ratoja (sekä niiden muistamista :D). Kesää odotellessa.. 

Mutta kuitenkin, tällänen postaus tälläkertaa, toivottavasti tykkäsitte ! :) Haluatteko tälläisiä kisapostauksia vielä jatkossakin? Ja tosiaan, seuraavat kisat oiskin jo maaliskuussa (kht Mekkalan, Tuiskutuulen ja Coralinen sisäkisat), jos vaan sinne suinkin pääsen ! :)